Hyvää

13282542_10154870269053574_693927111_o13313573_10154870268198574_646814731_o 13313595_10154870267918574_1458946727_o

Eilinen.
Tämän kesän paras ihan kiistatta, siis toistaiseksi ainakin. Yhteen päivään mahtui niin paljon hyvää, etten muista milloin viimeksi sellaista olisi tapahtunut. Illalla (tai siis aamuyöstä) nukkumaan mennessä tunsin sellaista melkein kipuna tuntuvaa kiitollisuutta kaikesta mitä tapahtuu ja on juuri nyt. Aivan erityisesti kaikista niistä ihmisistä jotka ovat olleet elämässäni kauan, ja niistä jotka ovat tulleet aivan juuri. Olen niin kiitollinen asioista, joita saan ja voin nyt tehdä. Olen kiitollinen juuri tästä elämänvaiheesta ja -tilanteesta ja siitä, kuinka paljon armollisemmin osaan nykyään suhtautua itseeni, ja samalla tietysti myös kaikkiin niihin ihmisiin ympärilläni. Juuri nyt tuntuu niin kivalta olla juuri minä.
Toivottavasti sinustakin.

Mitä kauneinta viikonloppua toivotan nyt,
suljen koneen ja menen pelaamaan jalkapalloa Alban ja muiden pihan lasten kanssa.
13287932_10154870269103574_291011517_o

Nämä kuvat minusta eilen otti muuten ihanista ihanin Elisa, jolla oli aika suuri vaikutus siihen, että eilinen tuntui niin hyvältä. Tiedättekö kun aina toisinaan tapaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät missään vaiheessa tunnu siltä, että olisivat tulleet elämääsi ihan juuri. No Elisa on yksi juuri niistä ihmisistä. Hauska, viisas, inspiroiva ja rohkea tyyppi, jonka seurassa on helppoa ja hyvää. On vielä hyvä kameran takanakin. Ja edessä.

Liikun koska just nyt liikuttaa

_MG_5121 _MG_5141

Kuten tuossa eilisen postauksessa jo kerroinkin, niin viime aikoina treenien väliin jättäminen on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Aina on ollut jotain parempaa, tai siis “parempaa” tekemistä. Aika usein ei ole vaan ehtinyt, tai siis “ehtinyt”. Mutta nyt, eilen aamulla heti aamupuuron ja sen sulattelun jälkeen kiskoin lenkkarit jalkaan ja lähdin puoleksi tunniksi juoksemaan portaita. Saman tein tänään vielä kymmentuntisen työpäivän päätteeksi tosin ihan vaan tasamaalla, ja huomisaamua ajattelen olen jo pakannut salikassin valmiiksi ja asettanut kellon herättämään 5.30. Kaikki tai ei mitään, olen treenamisenkin suhteen vähän sellainen, äärilaidasta toiseen. Saatan ensin treenata puoli vuotta ihan sekopäisenä vain ollakseni sitten seuraavat kuusi kuukautta suunnilleen kokonaan treenaamatta. Jotain tasapainoa nyt tähänkin touhuun tietysti toivoisin, mutta sitä odotellessa otan nyt kaiken irti tästä innosta ja energiasta.

Juokseminen ei tällä hetkellä jostain syystä kuitenkaan erityisesti innosta. Yksin juokseminen on yleensäkin musta aika puisevaa hommaa, ja kaipaisin siihen ehdottomasti joko seuraa tai vähän lisää toimintaa. Vähintään yhtä kuivakalta kuin juokseminen tuntuu myös sisällä treenaaminen, nyt olenkin muutaman päivän tässä hakenut inspiraatioita erilaisiin ulkotreeneihin, eniten kiinnostavan ne sellaiset joihin ei tarvitse sen kummempia välineitä. Sen kuin vain taistelet itse itseäsi vastaan. Parhaat, ja mulle toimivimmat vinkit löytyy ehdottomasti Elisan Start Living Your Best Life– blogista. Käykää kurkkimassa, jos tekin olette sellaisia että pelaisitte mieluummin pesäpalloa kuin juoksisitte matolla. Tai käyää vaikette olisikaan, löydätte inspiraatiota aivan takuulla siltikin.

_MG_5125

 

Kuka minä oiken olen?

IMG_5633

Olen avannut tämän blogin tekstikentän kuluneen viikon aikana liioittelematta varmaan kuusikymmentä kertaa. On tehnyt mieli kirjoittaa, mutta vielä 15 minuutin jälkeenkin tuossa yläkulmassa on vilkkunut pelkkä kursori. Hassua, koska yleensä kirjoittaminen on mulle postausten tekemisessä se kaikkein helpoin ja nopein osuus. Ajattelen jotain ja annan sormien hyppelehtiä samalla näppäimistöllä – 5- 15 minuuttia ja kas, teksti on siinä. Nyt on kuitenkin tuntunut ettei päässä ole liikkunut mitään. Tyhjää täynnä. Ajatukset kimpoilevat siellä tyhjyydessä, eikä niistä saa otetta. Olo on muutenkin ollut vähän alavireinen, ja tehoton. Tiedän kyllä olevani tyyppi, joka sinkoilee äärilaidasta toiseen. Tunnen vahvasti, paljon ja usein. Niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta nyt tämä melkein kaksi viikko jatkunut omituisuus on munkin mittakaavalla aivan järjettömän pitkä aikaa. On näihin muutamaan viikkoon tietysti mahtunut myös päiviä ja satoja hetkiä sieltä äärilaidan toisesta, paremmasta, päästä.

IMG_5607

Eilen illalla päätin, että nyt saa riittää. Hain kynän ja paperia ja aloin kirjoittaa. Plussia ja miinuksia, hajanaisia ajatuksia sieltä täältä, kysymyksiä ja vastauksia. Kirjoitin ylös asioita, joista tulen onnelliseksi ja niitä joista en. Kirjoitin ylös niiden ihmisten nimiä, joiden näkemisestä (tai pelkästään jo ajattelemisesta) tulen hyvälle tuulelle. Kirjoitin myös niiden nimet joiden kanssa olemisesta tulee omituinen olo. Kirjoitin ylös ruokia, juomia ja paikkoja, joista pidän. Listasin asioita, joissa olen hyvä tai tahtoisin olla. Mietin mitä tahtoisin elämääni lisää, mitä taas haluaisin karsia. Ihan vaan, jotta muistaisin. Muistaisin kuka olen, mistä pidän ja minne olen menossa. Tiedättekö, se kun aina välillä saattaa unohtua. Sitä sortuu tekemään päivästä toiseen asioita tietyllä tavalla, koska se on helppoa ja ehkä ihan kivaa. Samaan aikaan sitä voisi tehdä jotain ihan muuta, ei ehkä mitään yhtä helppoa mutta hyvyydessä  taatusti voittavaa.

IMG_5623

Siinä raapustellessani ymmärsin, että teen aivan liian vähän juuri niitä asioita joita juuri minun pitäisi. En vietä ollenkaan niin paljon aikaa niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa kannattaisi. En syö ollenkaan tarpeeksi usein niitä ruokia, joista ihan oikeasti pidän. En liiku, valokuvaa, lue enkä käy tanssimassa ollenkaan niin paljon kuin tahtoisin. Tajusin, että teen oikeastaan arjessani aika usein todella kummallisia valintoja, jotka ovat melkoisessa ristiriidassa sen kanssa millainen tyyppi olen. Jään aivan liian usein kotiin, vaikka tiedän olevani ihminen joka on parhaimillaan seurassa. Skippaan treenit toinen toisensa perään, vaikka tiedän että kovinkaan moni asia ei tee minua yhtä onnelliseksi kuin kunnon hikirääkki. Tuntuu kummalliselta. Mikä ohjailee valintojani? Helppous, mukavuudenhalu? Epävarmuus? Todennäköisesti. Nyt päätin, että otan taas elämäni ohjakset ihan omiin kätösiini. Teen jatkossa valintoja itselleni, niitä sellaisia joista tulee pitkäkantoisesti hyvä olo. Sillä ei ole kovin montaa asiaa, joka olisi tärkeämpää kuin hyvä olo ja itsensä näköinen elämä. Se sellainen, jota eläessä ei tule yhtäkkiä sellainen olo että kenen elämä tämä on? Kuka minä olen? Ja kuka helvetti tätä junaa ohjaa?

Vastaus kaikkiin on jatkossa MINÄ!

IMG_5630

Nyt nappaan kamppeet ja kaksi elämäni suurinta kultakimpaletta kainalooni, tilaan überin café birgittan eteen, istun aurinkoiselle terassille oman perheeni ja rakkaimman ystäväni perheen kanssa, tilaan talon suurimman burgerin, jälkiruoan ja kylmän oluen. Kerron Alballe merestä, nostan korkealla ilmaan ja puhallan pieneen vatsaan. Sitten lasketaan liukumäestä sataviisitoista kertaa, keinutaan vähän ja lasketaan taas uudestaan. Illalla Suomi voittaa jääkiekossa MM-kultaa.

Kaikki asioita, joista ihan oikeasti pidän.

Teetkö sinä tarpeeksi juuri niitä asioita joita juuri sinun kannattaisi?